Pois silmistä, pois mielestä

Saksassa roskat lajitellaan neljään eri astiaan, eikä roskakuski ota niitä autoonsa, jos lajittelu on tehty väärin. Suurpiirteiselle ih­miselle saksalainen tarkkuus tuottaa päänvaivaa. Eikö olisi hel­pompi laittaa mutkat suoriksi ja roskat roskiin. Pois silmistä, pois mielestä.

Saman efektin saavat aikaan uutiset. Telkkari kiinni tai kanava vaihtoon, kun aiheet alkavat painua liian synkiksi.

On kuitenkin mahdotonta paeta todellisuutta – tai ainakin hir­veän hankalaa. Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Parempi versio sa­nonnasta kuitenkin olisi ”tieto lisää vastuuta”.

Emme voi vastata pelkällä olankohautuksella, kun tiedämme, että maa ja meri alkavat hukkua jätteisiin. Etuoikeutetun ihmi­sen vastuulliseen elämään ei kuulu totuuden väistäminen. Kaa­moksesta ja rännästä huolimatta me suomalaiset olemme kaikilla mittareilla mitattuina etuoikeutettuja. Niinpä olemme myös vas­tuullisia. Vastuullisuus tarkoittaa tekoja ja sydäntä, joka ym­märtää yhtälön ja näkee isomman kuvan.

Jos meillä on jotakin liikaa, se johtuu siitä, ettemme ole ymmärtäneet vastuutamme. Olemme unohtaneet ja­kaa omastamme. Unohtaa on väärä sana, sillä oikeasti emme ole halunneet jakaa. Jakaminen kun tekee kipe­ää. Luulemme edelleen, että köyhdymme jaka­malla omastamme. Luulemme näin, vaikka uskomme peruskirja Raamattu osoittaa aivan muuta.

Jeesus puhuu paljon anteliaisuu­desta, oikeudenmukaisuudesta ja lähimmäisestä. Hänelle köyhän anti on suurenmoinen ja seura­kunnan yhteys ja anteliaisuus tavoittelemisen arvoista.

Tiedämme, että Jeesuksen omina annamme aina liiastamme. Rutiköyhänä ja rikkirevittynäkin ammennamme siitä todellisuu­desta, joka ei ole riippuvainen ihmisestä, vaan Jumalasta ja hänen valtakuntansa rikkaudesta. Siksi emme suostu ummistamaan sil­miämme todellisuudelta. Emme myöskään jää toimettomaksi, vaan teemme työtä päämäärätietoisesti paremman tulevaisuuden puolesta.

Miksi sitten uhrata aikaa ja rahaa paremman tulevaisuuden ra­kentamiseksi, kun Raamattukin sanoo, että lopussa kaikki tu­lee tuhoutumaan? Eikö meidän mieluummin pitäisi auttaa tämän profetian toteutumista? Tällaiseen ajatteluun voivat kompastua vain ne, jotka eivät katsele oman nurmikkoneliönsä ulkopuolelle.

Jokaisen kristityksi itseään kutsuvan dna:ssa lukee: ”Rakastan Jumalaa rakastamalla lähimmäistäni.” Rakkaus on luonteel­taan neuvokas, sinnikäs ja toivoa synnyttävä. Vastuullinen kuluttaminen merkitsee rakkautta maailmalla saasteisiin hukkuvia kohtaan. Ja esimerkiksi kimppakyyti tarkoit­taa rakkautta kaveria ja luontoa kohtaan. Ekologisuuden lisäksi se antaa mahdollisuuden kertoa toivosta, joka on enemmän kuin saasteeton luonto.

Jeesus on rakastanut meitä, jotta voisimme jakaa rakkautta tuhlailevasti jokaisella elä­män saralla.

Juha Lehtonen

Kirjoittaja on Fidan seurakuntayhteyksien koordinaattori.